Coastrider

Coastrider-menetelmää on vedenlaatumittauksiin pohjautuva toimintamalli rannikkovesien kuormittuneisuuden ajallisesti ja alueellisesti tarkkaan ja kattavaan arviointiin. Siinä kullekin kuormitusmuodolle ominaisia indikaattoreita sekä fysikaalisia olosuhteita kuvaavia muuttujia rekisteröidään samanaikaisesti, käyttämällä liikkuvaa ja jatkuvatoimista mittausjärjestelmää. Valituille indikaattoreille voidaan näin määrittää luontaisen ympäristövaihtelun saumattomasti kattavat viitearvot sekä mittausarvojen poikkeamat niistä. Sekoittavien taustamuuttujien kuten sadannan ja sekoittumisen aiheuttamaa harhaa saadaan tällä tavoin vähennettyä oleellisesti, ja vesien kuormittuneisuutta voidaan arvioida käyttötarkoituksen mukaan valittavalla ajallisella ja paikallisella resoluutiolla. Tätä Coastrider-menetelmää on käytetty Havsmanualen 2- ja 3-hankkeessa vuodesta 2018 lähtien muun muassa hiilen ja ravinteiden kuormituslähteiden paikantamiseen, kuormitusta vähentävien toimenpiteiden kohdentamiseen sekä niiden vaikutusten arviointiin pienvaluma-alueitakin yksityiskohtaisemmalla tasolla.